Katselen kaupunkipihan jalavien syksynkeltaisia lehtiä, jotka liikkuvat tuulenvireessä auringonpaistetta vasten. Kirjoitustyössä annan itselleni tilaa tällaiselle läsnäolon kokemukselle. Tehtäväni on kirjoittaa omaehtoisesti paikan kehollisen kokemisen perinteistä. Ajatukset voivat toivoakseni liikuttaa ketä tahansa hyvästä asumisesta ja elämisestä innostunutta, mutta erityisesti toivon niiden tukevan ympäristön vaalijoiden ja maisemantutkimuksen äärellä olevien työtä sekä museo- ja kulttuuriperintöalalla toimivien ja taiteen parissa samoja aiheita käsittelevien tekemistä ja yhteyden kokemusta. Paikat puhuttavat ihmisiä ja näkökulmia on jo paljon, mutta elävään keskusteluun tarvitaan edelleen hienovaraisia sävyeroja.
Työni konkreettisena pohjana on oma opiskeluni kahdella eri alalla: olen koulutukseltani kansatieteilijä ja koreografi. Sekä yliopisto-opinnoissani että Teatterikorkeakoulun opinnoissa olen kulkenut tietoisesti tai tiedostamattomasti paikan, tilan tai maiseman kokemiseen liittyvien asioiden äärellä. Olen nähnyt esitystilaankin tehtävän työn olevan paikan rakentajan, esimerkiksi arkkitehdin, työn kaltaista tilan virittämistä.
Minusta on hyvä tunnustaa, että rakastan omilla tavoillani monia suomalaisia ja eurooppalaisia kulttuuriympäristöjä. Varsinkin vanhojen ympäristöjen kokemuksellisessa monimuotoisuudessa on sellaista syvyyttä ja elämän makua, mikä voi ilahduttaa ja elävöittää. Rakastan sekä esteettistä vahvaa elämystä että nautintoa voida lukea kulttuurihistoriaa maiseman muodossa tai sen kanssa. On myös mukavaa tehdä konkreettista maisemanhoitotyötä tai kertoa paikoista toisille ihmisille. Näin voin myös itse osallistua yhteisiin asumisen tekoihin ja uusien ympäristökokemusten rakentamiseen.
Tuhansienkin vuosien kuluessa muovautunut ympäristö merkityksineen sisältää luonnollisesti myös kulttuurin varjopuolia, inhimillistä kärsimystä ja luonnon tuhoa sekä erilaisia ristiriitoja. Kirjoittamiseni yhtenä tavoitteena on kuitenkin tukea potentiaalisia innostuksen aiheita ja hyvän elämän erilaisia rinnakkaisia mahdollisuuksia maiseman äärellä, auttaa näkemään merkityksiä kriittisesti mutta rakentavalla tavalla.
Olen kirjoittanut kaksi itsenäistä ”pienoiskirjaa”, joiden tehtävä on erilainen. Ensimmäisessä yritän hahmottaa tarkennetulla fokuksella esimerkkieni kautta koreografisen tilan käsitteen mahdollisuuksia kulttuuriympäristön kokemisen, jäsentämisen ja vaalimisen yhteydessä. Työ on omalla tavallaan jatkoa kansatieteen pro gradu -tutkielmalleni, jonka aiheena oli Kylätiellä – kulttuurimaiseman analyysi ja liikkeessä tapahtuva paikkakokemus koreografiana. Tässä työssä rajasin kuitenkin tanssitaiteen tai muiden esittävien taiteiden parissa syntyneen ajattelun lähes kokonaan tarkastelun ulkopuolelle. Nyt olen lähestynyt näitä kysymyksiä ja tuon niitä mukaan aiheeni käsittelyyn, kuitenkin omalla virittyneisyydelläni.
Toisessa ”kirjassa” esitän manifestin luonteisesti arvonäkökulmia hyvästä elämästä, jonka tukena on elävä ja toivottavasti myös ekologisesti kestävä maisema- tai paikkakokemus ja erityisesti ajatus maisemassa asumisesta, elämän järjestäminen esteettisestikin kestävästi. Tässä työssä olen vapauttanut itseni perinteisen akateemisen kirjoittamisen tieteellisen neutraaliuden illuusiosta.
Tavoitteena on luoda sellaista ajattelua, joka herättäisi etsimään ja tekemään konkreettisia tekoja hyvän moniarvoisen ympäristön puolesta. Mikään paikka ei inhimillisesti katsoen ole arvoton tai merkityksetön, jos nuo arvot ja merkitysten kerrostuminen halutaan myöntää tai ylipäätään havainnoida. Ilahtuneena voin tehdä huomion, että samansuuntaisia ajatuksia ja tekoja liikkuu hyvin paljon tässä ajassa.
Kirjoittaminen itsen lävistämänä ja rakentavana toimintana
Tehtäväni motiivi on ollut halu vaikuttaa ja samanaikaisesti löytää enemmän henkilökohtaista merkityksellisyyden kokemusta omaan työhön. Sen ydin on taiteellisen ajattelun ja toiminnan sitominen entistäkin kiinteämmäksi osaksi kokonaisvaltaista elämänkäsitystä ja käytännön elämän järjestämistä. Sain kirjoittamiseen apurahan Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastolta. Käytännössä olen kirjoittamisessa pyrkinyt löytämään itselle ominaista tekemisen rytmiä aiheeni antaman ihanteen hengessä. Lounaan jälkeinen kalliolla mietiskely ja tanssiminen on ollut yksi minun keinoistani vapauttaa itseä kunnioittavaan suhteeseen oman kirjallisenkin paikan tekemisen kanssa.
Taustalla on myös vaikeita tunnekokemuksia taide- ja kulttuurialan tekijän yksinäisyydestä, toiseudesta tai vieraantuneisuudesta, mikä voi olla sinänsä hyvin yleistä. Nämä johtuvat omalla kohdallani useista eri tekijöistä. Käytännössä selkein niistä on se, että olen opiskellut kahdella eri alalla: toisaalta humanistisia aineita yliopistossa ja toisaalta tanssin tekemistä Teatterikorkeakoulussa. Vaikka kahden eri alan opiskelu on rikastuttava kokemus, se on johtanut omalla kohdallani myös siihen, että olen molempien alojen pinnoilla, reuna-alueella tai joissain asioissa jopa ulkopuolella. Toinen syy voi olla yhteiskunnassa ilmenevä kyynisyys ja joidenkin alojen – kenties jopa yleensä resurssien sekä osaamisen ja taidon - arvostuksen tai syvemmän arvokkuuden ymmärtämisen rapautuminen. Etsin ratkaisua näihin paikkojen arvokkuutta vaalimalla.
Viime vuosina olen pohtinut, onko merkitystä myös sillä, että olen kasvanut lapsuuttani maatilalla 1970 – 1980 -luvuilla. Vaikka nykyajan maaseudun elämäntapa ei merkittävästi eroa muusta kulttuurista, tiedostamattomaksi ihanteekseni on kenties muodostunut elämä, jossa sen eri osatekijät liittyvät fyysisesti yhteen oman kehon lisäksi kotipaikassa, joka puolestaan voi laajentua maisemaan liikkumisen, elämysten, tiedon ja kokemisen verkostoksi kauaksikin kotitalosta. Vielä 1970-luvulla elämän järjestäminen oli hyvin paikallista, konkreettista, suhteellisen helposti aistittavissa ja ymmärrettävissä. Mikä tästä toimisi edelleen?
Olen huomannut, että minun on myös rakennettava rakkaudellisempaa itsearvostusta ja voitava vähentää pienuuden kokemusta ajoittain repivän mediakeskustelun sekä oravanpyöriä luovien järjestelmien sävyttämässä maailmassa. Vain tällaisesta rakkaudellisesta asenteesta käsin voin tehdä jotakin rehellistä ja tyydyttävää työtä vaalien kestävää kulttuuri- ja luontosuhdetta itseni kautta.
Käytännössä olen ottanut kirjoittamisen piiriin omia ajankohtaisia mutta myös tanssitaiteessa, mediassa tai lähiympäristöissä tapahtuneita ja kohtaamiani esimerkkejä. Tarkoitus ei siis ole ollut esittää kattavaa kuvausta yhdestä ilmiöstä tai tavanomaista historiallista esitystä paikan kokemisen perinteistä.
Näkökulmani perustuu siihen kokemukseen, että yhden alan sisäinen keskustelu voi eristyä muiden ihmisten kokemusten ja puhumisentapojen ulottumattomiin. Samalla myös eri asiantuntijoiden keskinäinen keskustelu voi jumiutua arvovallan esityksiksi. Tätä rakentavasti avartamaan ja tarvittaessa purkamaan sopii paikan ja erityisesti maiseman kehollisen kokemisen perinteiden tarkastelu monipuolisina inhimillisinä käytäntöinä, joita voi tarkastella kulttuurisen monimuotoisuuden ajatuksella.
Olen muokannut ja täydentänyt tekstejä kesällä 2020 niiden vähittäisen toimittamisen ja julkaisun yhteydessä. Tämä työn jatkaminen on onnistunut Taiteen edistämiskeskuksen apurahan antamalla tuella.