Tämä teksti kehittyy ja täydentyy edelleen vuoden 2023 aikana.
Teksti vuosilta 2016 - 2017 ja 2020.
HUOM. Viittaukset on tästä tekstiversiosta osittain poistettu, joten lukija ei saa tietää, mistä ajatukset tulevat tai mitä lisähuomioita teen. Teksti ei ole uusi, joten oma ajatteluni on kirjoittamisen jälkeen voinut myös muuttua jonkin verran.
IV RAKENTAMISEN JA VAALIMISEN KÄYTÄNTÖJÄ
Tutkimussuunnitelman muotoutuminen
Koreografisen tilan ja koreografisten kulttuuristen mallien ajattelu johtaa minut omien jatkotutkimuskysymysteni muotoilemisen äärelle. Paikoissa ja paikkojen välillä tapahtuvan liikkeen ja kehollisen toiminnan vuorovaikutus ympäristön eri tekijöiden kanssa sekä suhteessa merkityksiin ja esittämisen käytäntöihin on lähtökohta esittää seuraavia havaintoja ja kysymyksiä:
- Voidaanko koreografia määritellä entistäkin laaja-alaisemmin sellaisena tunnistettavana mallina – rakenteena, joka perustuu toistuvaan liikkeeseen, jossa ympäristön fyysinen todellisuus ja merkitykset kietoutuvat yhteen ja vahvistuvat muodostaen näin arjen esityksiä muotoutuvasta todellisuudesta?
- Jos koreografia määritellään näin, voiko koreografi olla samanaikaisesti kulttuurin tutkija ja fenomenologi, joka rinnakkain toisten asiantuntijoiden kanssa tai itse monesta eri ammattiroolin näkökulmasta tietoisesti rakentaa ja purkaa kulttuurisia koreografisia malleja? Miten koreografinen tieto voisi olla arvostettua muiden asiantuntijuuksien rinnalla eikä vain alisteisessa asemassa?
- Miten koreografi voi taiteellisen tutkimuksen ja toimintansa muodossa suoraan vaikuttaa yhteisöjen jakamiin kulttuurisiin koreografisiin malleihin? Kuinka kiinteäksi osaksi arjen toimintaa taiteellinen teos tai toiminta voi tulla menettämättä taiteellisen toiminnan laatua, luovuutta ja vapautta?
- Millaisia malleja minä koreografina voisin ehdottaa? Mitä malleja voisi löytää kulttuuriperintöä tutkimalla? Miten ne voisivat rakentaa ekologisesti, ekonomisesti ja esteettisesti kestäviä elämäntapoja?
- Millaiset liikkumisen koreografiset mallit voivat tukea arvokkaaksi määritellyn kulttuuriympäristön säilyttämistä?
Aura Kivilaakso on kriittisen kulttuuriperinnön tutkimuksen alaan kuuluvan väitöstutkimuksensa yhteydessä korostanut, miten yhteisöt ja prosessit määrittelevät kulttuuriperintöä. Hän on viitannut Stefan Bohmaniin, jonka mukaan kulttuuriperinnöksi on voitu määritellä joko positiivisia mielleyhtymiä herättävä perintö, kaiken kattava perintö tai analyysiin perustuva kulttuuriperintö. Ensimmäistä voi luonnehtia nostalgissävytteiseksi ja suhteellisen subjektiiviseksi, kun taas kolmas perustuu yhteisesti jaettujen symbolisten merkitysten arvioimiseen. Kivilaakso on kiinnittänyt huomiota asiantuntijuuden arvon laskuun yhteiskunnassa. Hän onkin korostanut avoimen asiantuntijuuden merkitystä; asiantuntija voi hänen mukaansa ikään kuin kertoa ja tulkita ihmisten omat tarinat oman roolinsa kautta. Hänestä viestinnän tulisi tässä yhteydessäkin siis olla dialogista ja proaktiivista.[1]
Nähdäkseni paikkojen arvostaminen ja vaaliminen voi toteutua, kun niiden kehollisesta kokemisesta tulee tavalla tai toisella merkityksellistä arjen toiminnan kokonaisuuden osana.
[1] Aura Kivilaakso kertoi tutkimuksestaan Suomen muinaismuistoyhdistyksen esitelmäsarjassa 1.2.2017.